Elä ressaa

Paino on varmasti monelle sellanen asia, joka stressaa hirveästi. Itselleni ainakin. Lihavana ollessani tunnen olevani jollakin tapaa epäonnistunut, tai ainakin näin kuvittelen ihmisten ajattelevan minua katsoessaan.

Jos hyppään hetkeksi oman egoistisen pääni ulkopuolelle, tapahtuu ajatusmuutos. Voi olla, että kukaan ei oikeasti edes kiinnitä huomiota minun ylipainooni murehtiessaan joko omaa läskiyttään tai jotain muuta elämän ongelmakohtaa. Toivottavampaa olisi, että he eivät huomaisi koko asiaa siksi, että ovat itse niin tasapainoisia ja onnellisia, etteivät jaksaisi murehtia toisten "vioista" tai pitäisi esimerkiksi ylipainoa minkäänlaisena vikana.

Sillä muistettava on, että ylipaino ei välttämättä ole minkäänlainen vika tai ongelma! Jos terveydellisesti ylipainosta ei ole haittaa, on todellakin ok hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Tämä meinaa unohtua niin minulta kuin muiltakin huonoitsetuntoisilta arvostelijoilta, jotka ihmisiä kohdatessaan yrittävät etsiä heistä vain kielteisiä puolia. Jotkut hyväksyvät itsensä muitta mutkitta, vaikka elämäntavat olisivat hyvinkin epäterveelliset. Se ei ole pitkällä tähtäimellä kannattavaa, mutta toisaalta hyvin ymmärrettävää. Jos ongelmia ei vielä ole, miksi maalata piruja seinille? (Tulevaisuuden takia, joku kuiskaa nyt. Bingo.)

Omat syyni laihduttaa (tai, kuten itse suosin edelleenkin sanaa 'kiinteytyä') ovat yksinkertaiset. Olen kyllästynyt siihen, että olen koko ajan huonossa kunnossa. Lisäksi jatkuvalta tuntuva lihominen ottaa pannuun ja raskaasti. On mielestäni noloa hengästyä muutamasta rappusesta ja pyöriä kivassa vaatekaupassa tuntikausia etsien jotakin, joka "mahtuis mullekin". Voisin toisaalta olla ihan tyytyväinen itseeni näinkin: vaatteita on enkä tavallisessa arjessa kovin hyvää kuntoa edes tarvitsisi.

Haluan kuitenkin elää sellaisessa kehossa, jota minun ei tarvitsisi jatkuvasti hävetä. Olen todellakin aivopesty, koska pidän kauniina hoikkaa ja sopivasti kurvikasta kroppaa, jossa muutama lihaskin sopivassa tilanteessa pullistelee. Lisäksi olen heikko ja säälittävä, koska olen sitonut itsekunnioitukseni siihen, näytänkö mielestäni hyvältä. Voi olla, että vaikka rasvaprosenttini olisi lähellä nollaa ja strategiset mittani kuin missillä, en välttämättä ole onnellinen ja iloinen. Toivotaan kuitenkin, että tämä projekti tuo tuloksia niin kroppaan kuin korvien väliinkin!

Tämän polveilevan avautumisen pointti kuitenkin on se, että vaikka elämässä olisi paljon tavoitteita, kuten valmistua, laihduttaa, löytää hyvä työpaikka ja niin edelleen, on erittäin suotavaa myös hengähdellä. Mikään projekti ei suju, jos siihen suhtautuu pipo kireällä ja otsanahka kurtussa. Olen vasta viime aikoina alkanut pikkasen ymmärtää sitä kulahtanutta sanontaa, että "tärkeintä ei ole päämäätä vaan itse matka". Itse muokkailisin tuota sen verran, että päämäärä voi ihan hyvin olla tärkein, mutta matkaankin pitäisi suhtautua paremmin kuin pakollisena välttämättömyytenä: voi hyvin olla, että päämäärää ei ikinä tule saavuttaneeksi, joten jos matkaa ei huomioi, on vaara että matkustamiseen käytetty aika on heitetty hukkaan. Koetetaan siis nauttia reissaamisesta, vaikka kultarannat hohkaisivatkin mielestämme vielä liian kaukaisina :)