26.4.2013

Perjantaifiiliksiä


Hellou! Nyt seuraa sutjakka kuvaton päivitys kännykällä naputeltuna. Näistähän me kaikki ollaan ihan fiiliksissä, eikö juu? No ei varmaan. Siksi lupaankin, että näitä ei tule taas hetkeen.

Viime päivät ovat kulahtaneet sukkelaan intohimoisen ompeluprojektin parissa ja Muumeja samalla katsoessa. Liikunta ei kuitenkaan ole unohtunut, vaan meikäläisellä on entistäkin parempi fiilis tavoitteiden täyttymisestä. Paino on pysynyt ihanasti tasan kaheksassakympissä ruokarepsahteluista huolimatta ja fiilis on kevyempi sekä timmimpi kuin aikoihin! (No joo, tämän päivän osalta siitä olosta voidaan kiittää myös uusia sukkiksiani. Ostin vahingossa jotkut super muotoilevat sukkahousut, jotka paketista otettuina näyttivät ihan kakrujen versioilta. Napakasti ne kuitenkin nousivat näihin selluliittireisiin ja pitivät ne kivasti kuosissa koko vaativan päivän!)

Anyways, lähitulevaisuudessa on tulossa puhetta ruoasta. Haluaisin testailla jänniä kasvisruokareseptejä, kaataa muutamia vegenä liikkumiseen liittyviä myyttejä sekä valottaa sitä, miksi minusta tuli aikanaan läski.

Tätä ennen fiilistelen kiireisiä päiviä kotikaupungissani sekä paria kiireetöntä iltaa koirien kanssa ulkona lenkkeillessä ja muunkin perheen seurasta nauttiessa.

Upeaa viikonloppua kaikille! Nauttikaa! :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!