7.4.2013

Ruokakauppa - ihanaa tuhlausta?


Kun palasin Suomeen reissuiltani, mulla ei ollut jääkaapissa oikeestaan mitään syömistä. Lähestulkoon ens töikseni jouduin siis viilettämään Mestarin herkkuun päivittämään kaapin sisältöä vähän täydempään suuntaan. En nälkäpäissäni tajunnut tehdä mitään suunnitelmaa tulevien päivien ruoista, kauppalistasta puhumattakaan, joten menin vähän ex tempore -linjalla ruokaostosten suhteen.

Satuin kokemaan "Olen Bloggaaja" -hetken ja muistin napata kuvat ostoksistani yhden postauksen täytteeksi. Pahoittelen, että kuvat ovat pikkasen kämäisiä - kännykkä oli lähempänä kuin järkkäri.


Hedelmäosastolta mukaan tarttui Reilun kaupan luomubanaaneja. Kyllä, ostan niitä nykyään aina, en pelkästään siksi, että voisin lesoilla tässä kuvassa niillä :D Lisäksi ostin pari luomuomppua ja ihan tavallisen suomalaisen kurkun. Pihvitomaatit ovat Italiasta. Nalle-hiutaleita ostin, koska innostuin ajatuksesta alkaa (aamu)puuroihmiseksi. Katotaan, miten meikän käy!


Maito on perusostos, joka nappaantuu lähes joka kerta mukaan. Maitorahka on nykyään myös tuollainen päivittäinen kulutushyödyke. Ostin niitä seitsemän, mutta en halunnut koko pinoa kuvaan mukaan. Mehukeittoa ostan nykyään myös aina, kun maitorahkaa tulee otettua mukaan. Keso-raejuusto on lähes halvinta ja maultaan oikeen jees. Tofustakin on hiljalleen tulossa keittiön perusraaka-aine, erityisesti tofuwokin (klik) kokeilun jälkeen. Kananmuniin suhtaudun nykyään varauksella, koska kanoja pidetään huonoissa oloissa kaiken maailman lupauksista huolimatta, mutta sorruin jälleen kerran ostamaan paketin. Pitäisi joko ostaa munat suoraan jostain tapataatulta tilalta tai jättää munat kokonaan hankkimatta. Katsotaan, milloin jaksan aktivoitua!

Kauhukseni koko tämän satsin hinnaksi tuli 30 euroa. Ja mun mielestä tossa ei edes ole paljoakaan, lähinnä kaikkia perusjuttuja, mutta ei edes koko viikon safkoja! Ruoka on kyllä älyttömän kallista, mutta toisaalta satsaan siihen lähes mielelläni, koska se on niin tärkeä osa meikäläisen (ja varmaan kaikkien muidenkin) elämää.

Muutama aika sitten Lilou's Crushin Hertta kirjoitti (klik) tärkeästä jutusta, eli siitä, kuinka paljon ruokaan menee rahaa. Olen aikaisemmin kirjoittanut kaikki menoni ylös, mutta viime kuukausina olen lepsuillut tästä tavasta lähes kokonaan. Nyt koetan vähän olla reippaampi ja pitää huolta siitä, että ainakin ruokamenot tulevat kirjatuksi talteen! Mua kiinnostaa nimittäin ihan oikeasti, että paljonko ruokaan menee rahaa erityisesti nyt, kun olen päättänyt syödä terveellisemmin ja panostaa luomutuotteiden ostoon.

Onko joku muu haasteessa mukana? :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!